Keskiviikkoisin klo 18-19 alle 7-vuotiaat

10.2.2017

Vauhdin hurmaa
Vauhdin hurmaa

Yleisurheilua harrastamalla lapsi saa itselleen hyvän lähtökohdan mihin tahansa lajiin. Yleisurheilua voi harrastaa vain liikunnan tuottama ilo mielessään, eikä sen tarvitse tähdätä huippu-urheilijan uraan. Meillä Vireessä pienten liikkuminen on ennen kaikkea leikki edellä, eikä tekniikkaan ja lajikohtaiseen osaamiseen voi pienillä lapsilla vielä kiinnittää erityishuomiota. Lähtökohtaisesti kerhossa opetellaan tekemään lajisuoritukset oikein ja saamaan sitä kautta onnistumisen iloa tunteesta, että minä osaan.

 

Lapsilla on selvästi jo pienestä pitäen omat vahvuutensa ja niistä kannattaa iloita. Lisäksi on hyvä huomata, että ne vaikeat ja ehkäpä ei niin mieluisat jutut ovatkin niitä, mitä kannattaa harjoitella. Siinä joutuu sekä pää, että kroppa tekemään työtä ja lopputuloksena onnistumisen tunne on huikea.

 

Perusliikkumisen ohella lapset saavat kerhossa myös positiivisia kokemuksia mukavassa kaveriseurassa sekä oppivat elämässä tärkeitä sosiaalisia ryhmätaitoja. Omaa kehittymistään voi halutessaan testata osallistumalla seuran omiin kisoihin halli- ja kesäkaudella, jotka nekin käydään leikki- ja ilomielellä.

 

Vanhempien arvostus, kannustus ja mielenkiinto ohjaavat pitkälti myös lapsen urheiluharrastusta. Kerhoon otamme mielellään mukaan liikkumisesta innostuneita vanhempia osallistumaan leikkeihin tai vetoavuksi harjoituksiin. Tule rohkeasti mukaan.

-Anne-

Keskiviikkoisin klo 18-19 alle 7-vuotiaat. Ohjaajina Anne Eskelinen ja Jaana Suuronen.

Maanantaisin klo 18-19.30 7-15-vuotiaat. Ohjaajana Roosa Väänänen.

TERVETULOA!