Vireläiset kartuttivat jälleen SM-mitalisaldoa
3.3.2014
Nuorten klassisen voimanoston SM-kisat Salo 1.-2.3.2014 Suomen vahvimmat nuoret kokoontuivat jälleen kerran mittelemään voimiaan klassisen voimanoston kisoissa. Varpaisjärven Virettä kisassa edustivat Elisa Ahonen (N20 alle 57 kg) ja Toni Väisänen (M23 alle 74 kg). Elisan kisa alkoi aamulla, mutta aikainen herätys ei näyttänyt haittaavan nuoren naisen nostamista. Jalkakyykyssä Elisa sivusi toisella nostollaan vanhaa ennätystään 85 kg ja kolmanteen kyykkyyn lastattu 90 kg oli todella lähellä onnistua. Penkkipunnerrus näytti myös luonnistuvan Ahoselta, sillä tyttö nosti viimeisellä nostollaan 47,5 kg, jolla hän paransi vanhaa ennätystään 2,5 kg:lla. Elisan paraatilaji maastanosto kulki myös, sillä aloituspaino 115 kg, sekä toiseen nostoon lastattu 125 kg hyppäsivät suoralle ruodolle lähes itsestään. Toisen maastanoston jälkeen Elisa oli kiinni pronssissa ja ylitti vanhan yhteistulosennätyksensä 2,5 kg:lla. Näinpä viimeiseen maastanostoon päätettiin lastata 145 kg, jolla Elisa nousisi hopealle. Ahonen kiskoi viimeistä nostoaan toden teolla, mutta tästä huolimatta tanko nousi vain sentin lattiasta ennen kuin nuoren naisen voimat loppuivat. Lopputuloksena Ahonen oli kuitenkin saavuttanut nuorten pronssimitalin uudella yhteistulosennätyksellään 257,5 kg. Toni Väisänen oli oman sarjansa ehdoton ennakkosuosikki, eikä tämä voimanpesä jättänyt ketään tälläkään kertaa kylmäksi. Jalkakyykyn mies aloitti rohkeasti 202,5 kg:sta ja seuraavalla nostollaan Toni sivusi voimassa olevaa suomen ennätystä 207,5 kg. Viimeiseen Tonin jalkakyykkyyn lastattiin uusi SE 210 kg ja mies astui lavalle pedon raivoa uhkuen. Tanko asettui nopeasti Tonin selkään ja asento haettiin vanhalla rutiinilla. Kovan rutistuksen jälkeen uusi jalkakyykyn SE oli taitettu ja tuomarit hyväksyivät noston täysin äänin. Penkkipunnerruksen Toni otti hieman varmistellen ja taittoi penkiltä helposti vanhan ennätyksenä 137,5 kg viimeisellä nostollaan. Maastanostossa Toni laittoi jälleen kunnolla höyryä koneeseen, sillä nostaja kesytti jo ensimmäisellä nostollaan hurjan 240 kg. Seuraavaan nostoon kuormattiin 252,5 kg, eikä tämäkään nosto tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Viimeiseen Tonin nostoon lastattiin uusi SE 257,5 kg ja vetokoneen uuniin tyrkättiin viimeiset klapit palamaan. Tulta ja kipinöitä iskien Toni saapui viimeiseen vetoonsa ja aloitti ennätyskuorman kiskomisen. Tanko taittui ja irtosi lopulta maasta. Irroituksen jälkeen tanko tuli helposti polven yläpuolelle ja Toni työnsi väkisin lantionsa lukkoon. "Down" kuului tuomarin merkki ja Väisänen saattoi tangon lattiaan. Kolme valkeaa valoa syttyi tuomaritaululle ja Väisäsen kädet kohosivat tuuletukseen. Toni voitti sarjansa ylivoimaisesti uudella SE-tuloksella 605 kg ja samalla hän teki koko kisojen kovimmat Wilks pisteet 437,89 pts ja oli näin ollen kisojen paras nostaja. Viimeisen Viren palkinnon kävi noutamassa Jarmo Väisänen, joka palkittiin vuoden 2013 "seura-aktiivina". Jarmo on tehnyt arvokasta työtä Viren voimailujaoston eteen jo yli viisi vuotta ja tämä on huomattu myös Suomen voimanostoliiton puolella. Jarmo palkittiin tekemästä työstään kunniasertifikaatilla.
Kirjoittanut: Jani Tuovinen |