Senjalta Terveisiä kotipuoleen!

8.8.2018


Kuva yleisurheilu.fi
Kuva yleisurheilu.fi

Vireen ensimmäinen SM-kultamitalisti ja edustajamme EM-kisoissa lähettää terveiset Berliinistä.

 

21.7 Jyväskylän Kalevan kisoissa Berliinin EM-kisojen tulosmuuri ei noussut hankalaksi Senjalle, sillä Senja pukkasi huimalla tuloksella mestariksi ja EM-kisoihin.

Vire kiittää Senjaa mielettömän hienosta menestyksestä ja edustuksesta :)

 

YLE 6.8:

BERLIINI. Suomen joukkueessa on monta arvokisojen ensikertalaista, mutta yhdelle heistä Berliinin EM-reissu on poikkeuksellisen erityinen. Kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmä on 24-vuotiaana ensimmäisissä arvokisoissaan, mutta sen lisäksi hän kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan Ruotsia pidemmällä.

– Tämä on minulle aika uusi tilanne, mutta toisaalta urheilukenttä on samanlainen oli se missä hyvänsä, Mäkitörmä sanoi Suomen joukkueen hotellilla maanantaina.

Suomen joukkue ei ole kokonaisuudessaan vielä saapunut Berliiniin. Kaikki paikalla olevat olivat yhteiskuvassa maanantaina, minkä jälkeen osa heistä jäi median tentattavaksi.

Kaikki tällainen on Mäkitörmälle uutta, sillä hän ei ole aikaisemmin edustanut Suomea edes nuorten arvokisoissa.

– Tuleepahan vähän ohjelmaa päivään. Se kuuluu tähän juttuun ja siihen on hyvä oppia, Mäkitörmä sanoi.

Ennen heinäkuun Kalevan kisoja juuri kukaan ei tiennyt Mäkitörmästä mitään. Sitten rävähti, kun nuori kuulantyöntäjä paransi ennätystään 90 sentillä ja voitti Suomen mestaruuden. Voittotulos 16,95 ylitti myös EM-rajan ja Mäkitörmä pääsi Berliiniin.

On hämmentävää ajatella, että vielä kaksi vuotta sitten Mäkitörmän ennätys oli 14,29, joka riitti suomalaisten kuulantyöntäjien keskikastiin. Tiistaina hän työntää kuulaa EM-karsinnassa, jossa finaaliin riittää tulos 17,20.

– Tavoitteena on päästä täällä samalle tasolle kuin Kalevan kisoissa. Sillä voisi olla aika lähellä finaalipaikkaa. Miksei ennätystäkin tavoittelisi, mutta ei ole ihan jokapäiväistä, että arvokisoissa tehdään ennätyksiä kolmella työnnöllä aamukarsinnassa.

Kuulantyönnön karsinta alkaa tiistaina aamulla kello 11.10 Suomen aikaa.

 

YLE 7.8:

 

Suomalainen kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmä karsiutui jatkosta Berliinin EM-kisoissa.

Mäkitörmä onnistui kolmella työnnöllään saamaan tulokseksi 16,04. Se ei riittänyt jatkoon, joten Mäkitörmän arvokisat päättyivät tähän.

 

Mäkitörmällä oli karsiutumisesta huolimatta kilpailun jälkeen rauhallinen olo.

– Ihan hyvä olo, vähän kyllä jäi kismittämään tämä karsinta, Mäkitörmä kertoi Ylen haastattelussa kilpailun jälkeen.

Mäkitörmä sai kuitenkin työnnettyä yli 16 metrin tuloksen vasta neljättä kertaa urallaan, joten teknisesti kisa meni melko hyvin.

– Tekniikan puolesta onnistui ihan hyvin, eka heitto oli parhaan tuntuinen. Sen jälkeen oli ehkä liikaa intoa eikä niin paljon malttia, Mäkitörmä analysoi.

Aamulla Mäkitörmä itse kertoo olevan yleensä heikoimmillaan, mutta tänään se ei naista haitannut.

– Aamut eivät yleensä sovi minulle, mutta tänään olin kyllä ihan freesinä, eikä haitannut ollenkaan kilpailla aamulla, Mäkitörmä paljastaa.

Lähde: YLE TV2